Nykymaailmassa on monenlaisia paasto- ja puhdistuskuurivaihtoehtoja. Miksi sellaiselle kannattaisi ryhtyä, mitä sen aikana voi tapahtua ja miten käytännössä kuuri toteutettaisiin? Tästä artikkelista saat tietoa ja vinkkejä asiasta.
Erilaisia paastoja ja puhdistuskuureja
Paastoja on olemassa monenlaisia. Paastoista vanhin on todennäköisimmin vesipaasto, mutta siitä varoituksen sana: en suosittele vesipaastoa jollet ole syönyt jo pitkään todella puhtaasti ja puhdistanut kehoa muilla paastoilla aiemmin. Ongelmana meillä nykyihmisillä on se, että kehomme on melko toksinen (ks aiempi kirjoitus maksaa kuormittavista asioista). Jos lähtisimme vesipaastolle, vapautuisivat myrkyt kudoksista ja maksan syövereistä radikaalisti, aiheuttaen mahdollisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Vesipaaston (ja joidenkin muidenkin paastojen) oleellinen osa on suolihuuhtelu ainakin paaston alussa, jotta vapautuvat kuona-aineet saataisiin tehokkaammin eritettyä ulos, eivätkä ne palaa takaisin verenkiertoon.
Jos paastoaminen kiinnostaa, olisikin hyvä aloittaa varovasti, esimerkiksi päivän mehupaastolla kerran tai kaksi kuukaudessa. Mehupaastolla juodaan joko itse puristettuja viher, vihannes ja hedelmämehuja tai valmiita mehuja (esim. Biotta) ja lisäksi puhdasta vettä ja yrttiteetä. Kun on tätä harrastanut jo jonkun aikaa, voi kokeilla myös parin kolmen päivän mehupaastoa.
Lisäksi on olemassa valmiita paketteja paaston turvalliseen läpivientiin, tällaisista yksi on mm. ProLon paasto. ProLon on paastoa jäljittelevä viiden päivän ohjelma, joka on valmistettu terveellisistä, luonnollisista ainesosista. Kyseessä on paasto, jossa saa syödä! Ohjelma on testattu kliinisesti Etelä-Kalifornian yliopiston Longevity Institutessa. Prolon ruokavalio aktivoi mm. kantasolujen uudistumista, auttaa laihduttamisessa kuitenkin säästäen lihasta ja pitää kolesterolin, verenpaineen ja verensokerin normaalilukemissa. Täältä voit käydä katsomassa lisätietoa tutkimuksesta: https://prolon.eu/fi/clinical-results/. ProLonin toteutus on helppoa, koska paketissa tulevat valmiit keitot, juomat ja välipalat. Jos haluat kokeilla ProLonia, ota minuun yhteyttä. Muitakin terapeuttisia valmisteita paaston toteuttamiseen ilman pelkoa lihasten menetyksestä on, mm. UltraClear tuotesarja.
Luontaistuotekaupoista löytyy monenlaisia valmiita paastopaketteja tai puhdistuskuureja, mm. Vogelin paastopaketti, Frantsilan detox tipat, MethodDraine detox kuuri jne. Puhdistavat yrttijuomat lisäävät lähinnä nesteenpoistoa ja virtsan eritystä, mutta eivät poista toksiineja maksasta tai rasvakudoksesta.
Anthony William kirjoittaa paljon maksan ongelmista ja niiden tukemisesta ns. 3-6-9 puhdistuskuurilla kirjassaan Liver Rescue. Tällä maksan puhdistuskuurilla ruokavaliota kevennetään asteittain, vähennetään rasvojen ja eläinproteiinien määrää ensimmäisten kolmen päivän aikana ja sitten siirrytään hyvin kasvisvoittoiseen ravintoon. Oleellisena osana kuuria ovat vihermehut, yrttiteet ja sitruunaveden juominen. Viimeinen päivä on mehu/smoothiepäivä, muuten ohjelmassa saa syödä niin että ei nälkä vaivaa. Kyseisen yhdeksän päivän aikana maksa päästää turvallisella ja hellävaraisella tavalla irti osasta varastoimiaan myrkkyjä. Maksa on taitava suojaamaan meitä ja se varastoi syvälle sisäänsä vaarallisimmat myrkyt suojellakseen meitä. Siksi olosuhteiden on oltava otolliset ja maksan sekä suoliston on toimittava hyvin että myrkyt saadaan eritettyä ulosteen tai virtsan kautta pois. Itse olen kokeillut kyseistä puhdistuskuuria jo jonkun kerran ja joka kerta huomaan hyviä vaikutuksia- unen laatu syvenee, ihon väri kirkastuu, tummat silmänaluset vähän vaalenevat ja suonikohjutkin vaikuttavat pienemmiltä. Anthony Williamin oppeihin perustuvan kuurin voit ostaa edullisesti verkkokurssina.
Yllä mainittujen lisäksi on olemassa erilaisia suoliston puhdistuskuureja henkilöille, joilla on jatkuvaa turvotusta, närästystä, ruoansulatusvaivoja, ilmavaivoja, ripulia tai ummetusta. Nämä saatetaan toteuttaa yksinkertaisimmillaan keventämällä ruokavaliota (jätetään pois sokerit, valkojauhotuotteet, einekset, kahvi, musta tee ja punainen liha ja lisätään runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja) ja ottamalla kuuriluontoisesti suoliston bakteerikantaa parantavia yrttivalmisteita tai luonnonantibiootteja. Näiden jälkeen on tärkeää myös tukea ja palauttaa hyvä bakteerikanta hyvälaatuisilla probioottivalmisteilla. Suoliston puhdistus voidaan tehdä myös koneellisesti esim. Colonic hoidoilla, joissa paksusuoleen johdetaan suodatettua vettä miedolla paineella colonic laitteesta. Yleensä hoito toteutetaan useamman hoidon sarjana. Molemmilla yllä mainituilla hoidoilla voi olla vaikutusta suolisto-oireisiin.
Mitä kehossa tapahtuu paaston aikana:
Paaston hyötyjä:
Yllä mainittuja tuloksia ei luonnollisesti saavuteta vielä yhden paaston jälkeen. Se, mitä kehossa tapahtuu paaston aikana ja millaisia hyötyjä sillä voi saavuttaa, riippuu käytetystä menetelmästä, paaston pituudesta ja henkilön lähtötilanteesta.
Tärkeää huomioida ennen paastoja ja puhdistuskuureja, niiden aikana ja jälkeen:
Paastota ei voi, jos sinulla on jokin seuraavista:
Huomioitavaa käytännön asioissa:
Jos et ole varma, sopisiko lempeä paasto tai puhdistuskuuri sinulle, ota yhteyttä, niin autan sinua miettimään tilanteeseesi parhaimman ratkaisun.
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.