Elämän oppiläksyjä
Elämä opettaa, sanotaan. Kyllä, näin todella on. Uskon, että olemme täällä muun muassa keräämässä kokemuksia ja oppimassa niistä ja kenties jakamassa oppejamme muillekin. Mitkä sinun tärkeimpiä oppejasi ovat olleet? Ovatko ne tulleet jonkin kuopan kautta vai muulla tavalla? Monesti asia kyllä taitaa olla niin, että mitä syvemmässä kuopassa on käynyt, sen isompi oppiläksy siitä on jäänyt. Jollei sitä ole oppinut, sama asia ilmaantuu eteen uudelleen, kunnes sen perimmäisen läksyn on oppinut ja osannut päästää irti, muuttaa toimintatapojaan tai ajatusmallejaan.
Yksi omista, isoimmista oppiläksyistäni on ollut se, että en voi kontrolloida elämääni tai muita ihmisiä. Voin kontrolloida ainoastaan omaa suhtautumistani asioihin. Jos yritän saada perheenjäsenet käyttäytymään tietyllä tavalla (vaikkapa ranskalaisen miehen lopettamaan vehnäpatongin syönnin meidän perheen ravintoaktivistina😊), siitä ei välttämättä seuraa muuta kuin ristiriitoja ja pahaa mieltä puolin ja toisin. Ja itselleni epäonnistumisen tunnetta. Saahan hän syödä vehnäleipäänsä, kun ei sitä onneksi joka päivä edes syö, ja kun hänen suolistonsa ei siitä valita. Itse en vehnään koske pitkällä tikullakaan, mutta se onkin sitten toinen juttu😉. En voi kontrolloida aikuisen ihmisen tekemisiä, suositella voin. Ei ole kuitenkaan maailman suurin pahe syödä pala patonkia ja ranskalaista juustoa toisinaan…
Kontrollointi ja puskeminen muistuttavat termeinä hieman toisiaan. Puskemistakin on tullut harrastettua, olen lyönyt päätäni seinään oikein olan takaa mm. työasioiden kanssa. Jokin asia ei ole ottanut onnistuakseen, enkä vain ole halunnut uskoa sitä. Helpommalla olisi päässyt, kun olisi antautunut universumin johdatukseen, luottanut että elämä kantaa ja asiat järjestyvät. Mutta kun on luonteeltaan täydellisyyden tavoittelija eikä osaa päästää itseään helpolla. Siinä kolmas oppiläksy, ole armollinen itsellesi. Eikö olisikin parempi pyrkiä hyvään ja tasapainoiseen sisäiseen oloon kuin jatkuvaan harmitukseen ja epäonnistumisen tunteisiin? Me naiset huolehdimme hyvin usein muista niin, että oma hyvinvointi saattaa unohtua. Miten oikeasti voi välittää hyvää oloa muille jollei itse voi hyvin? Oletko miettinyt, miten puhut itsellesi? Puhutko itsellesi kannustavasti, kuin hyvälle ystävällesi puhut, vai moititko itseäsi aina epäonnistumisista? Moittiminen ei johda minnekään, tuo vain pahaa mieltä, eikä tee tehtyä tekemättömäksi. Armollisuus ja lempeys tulee elämään harjoittelemalla. Jospa joskus jättääkin hikitreenin tekemättä ja joogaa tai kävelee sen sijaan. Tai antaa nurkkien olla pölyiset ja lukea sen sijaan hyvää kirjaa sohvan nurkassa. Miltä kuulostaa?
Harmitus ja epäonnistumisen pelko ja täydellisyyden tavoittelu on melkoinen yhtälö. Kun tunteet jäävät kehoon piiloon, aiheutuu siitä fyysisiä vaivoja ja olo, että on totaalisen jumissa. Osaatko sinä ilmaista tunteesi ja vapauttaa ne? Minä olen harjoitellut sitä, ja uskallan väittää, että näin nelkyt ja risat ikäisenä olen jo hieman asiassa kehittynyt ja edistynyt. Oppiläksy numero neljä on ollut osata antaa anteeksi itselleen kaikki harmitukset ja epäonnistumisen tunteet. Se taitaa olla elämän pituinen oppiläksy… Toki on tärkeää osata antaa anteeksi myös muille, koska kaunan ja vihan tunteet syövät ihmistä sisältä päin. Antaa anteeksi eritoten vanhemmilleen ne asiat, mitkä heidän olisi pitänyt kenties tehdä eri tavalla. Ottaa vastuu aikuisena omasta itsestään ja eheytymisestään.
Yksi isoimmista ja vaikeimmista oppiläksyistä on -ei ainoastaan minulle vaan monelle muullekin- oman sisimmän löytäminen. Mitä tarvitsen elämässäni? Mitä sydämeni halajaa? Mikä saa sydämeni sykkimään? Mihin suhtaudun intohimolla? Mikä saa minut kukoistamaan? Oletko miettinyt näitä kysymyksiä? Jos et, suosittelen lämpimästi rentoutumaan tai meditoimaan ensin, ottamaan sitten kynän ja paperia ja pohtimaan, kuka sinä olet. Olet niin paljon muutakin kuin vain vanhempi, työntekijä, puoliso. Voin kertoa, että kun löydät sinne sisimpääsi, kuulet sydämesi äänen, se on yksi hienoimmista asioista, mitä sinulle voi tapahtua. Onnellisuuden tunteen saavuttamiseen ei tarvita muita, sinä itse riität. Miten minä olen löytänyt sisimpääni? Työstämällä tunnelukkojani ja traumojani, vapautumalla niistä kerros kerrokselta. Meditoimalla, käymällä energiahoidossa, opiskelemalla itse aihetta, lukemalla, hiljentymällä. Tapoja on yhtä monia kuin meitä ihmisiä.
Erottelukyvyn kehittäminen on oppiläksy numero kuusi. Se ei ole aina niin helppoa, koska harmaan sävyjä tässä maailmassa on runsaasti. Mikä on oikein ja väärin, mikä on valoa ja mikä pimeyttä, mikä on rakkaudella ja mikä pelolla reagoimista, mikä on minulle hyväksi ja mikä ei, mitä siedän ja mitä en, mikä on perimmäinen tarpeeni ja mikä turhaa, mitkä ovat omia tuntemuksiani ja mitkä muiden… Näitä on lukuisia, ja myös mielenkiintoinen pohdittava asia. Erityisherkkänä olen lapsesta saakka ollut taitava aistimaan muiden tunnetiloja, jopa huomaamattani, ja imenyt niitä itseeni kuin pesusieni. Nykyään erottelukykyni on jo aavistuksen verran parempi ja ymmärrän, että tuo tunnetila ei kuulu minulle ja osaan paremmin pysyä sen ulkopuolella. Jos tämän lisäksi aistii vielä universaalitkin energiat, ei ole aina ihan helppoa erottaa, mikä on minun omaa murhettani ja mikä kollektiivin.
Oletko sinäkin sellainen persoona, joka on utelias monenlaisia asioita ja ihmisiä kohtaan, joka pitää uusien asioiden opiskelusta ja haluaa kokeilla kaikenlaista ja mielellään vielä onnistua niissä täydellisesti? Täällä yksi sellainen😊 Tässä vaikeudeksi voi joskus nousta se, että ei keskitykään tarpeeksi pitkään juuri opettelemaansa taitoon, eikä anna sille mahdollisuuksia kukoistaa, vaan kiirehtii taas jo eteenpäin ahnehtimaan uutta tietoa. Skitsoidin luonnekuva. Siispä oppiläksy numero seitsemän: hidasta, hengittele, anna asioille aikaa kehittyä ja keskity yhteen asiaan kerrallaan.
Moni meistä suomalaisista on kasvatettu vaatimattomaksi. Vaatimattomuus on hyväkin ominaisuus, mutta ei silloin, jos ei osaa arvostaa omia taitojaan tarpeeksi, vertailee itseään muihin, kokee alemmuuden tuntoa, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Itsevarmuus onneksi lisääntyy myös iän mukana, mutta ei sitä vieläkään ole tarpeeksi… Oppiläksy numero kahdeksan: arvosta itseäsi ja taitojasi, ole ylpeä itsestäsi. Itse olen tällä matkalla, vieläkin vaatimattomana, mutta uskallan pikkuhiljaa tulla näkyvämmäksi.
Oletko äiti, bonusäiti tai huolehditko muiden lapsista? Silloin varmasti tiedät, miten lapset kasvattavat meitä. He toimivat peilinä, joilta palautetta saa välittömästi niin hyvässä kuin pahassa. Sanoisin, että lapseni ovat olleet yksi elämäni suurimpia kasvattajia. Toisinaan arki voi olla haasteellista, jos teini ei hoida vastuitaan ja niistä joutuu jatkuvasti muistuttelemaan ja sen lisäksi saa kuopuksen kanssa neuvotella hampaidenpesusta ja muista itsestäänselvyyksistä😊. Omasta väsymyksen asteesta riippuu, kuinka hyvin kunkin tilanteen hoitaa, mutta kun on löytänyt oman sisäisen rauhan, on maltin säilyttäminen helpompaa. Ja aina opitaan uutta. Oppiläksy numero yhdeksän: ota kiitollisuudella vastaan lastesi tuomat opetukset.
Uskon, että yksi elämämme tarkoituksista on oppia jatkuvasti uutta. Kehitys ei koskaan pysähdy. Niin kauan meille tulee samoja oppiläksyjä eteen, kun olemme niistä ottaneet opiksemme. Voimia sinulle sillä tiellä!
Toivottavasti tämä teksti antoi sinulle pohdittavaa ja kenties tunnistit itsessäsi samoja asioita? Kommentoi ihmeessä alle ajatuksiasi!
Jos sinua kiinnostaa pohtia yllä mainitun kaltaisia asioita kanssani, varaa aika energiavalmennukseen<3
Lämmöllä, Anu
